Luukkaselle 2-1 tappio Helsinki Fight Nightissa

Lauantaina järjestetty Helsinki Fight Night -tapahtuma keräsi nipun Suomen kärkiottelijoita niin vapaaottelun kuin thainyrkkeilyn saralta. Turku Thaiboxing Clubia edustamassa oli veteraaniottelija Pasi Luukkanen, joka kohtasi vanhan kilpakumppaninsa, Helsingin King Of The Ring -seuran Antero Hynysen A-säännöin.

Herrojen kolme aiempaa, amatöörisäännöin käytyä ottelua ovat olleet erittäin tasaisia taistoja ja näin kävi myös lauantaina. Luukkanen otteli ensimmäiset erät vasenkätisenä, joka näytti hieman hämmentävän Hynystä. Alkutunnustelujen jälkeen molempien konkareiden vahvuudet tulivat esille ja Luukkasella ne olivat lyöntikombinaatiot ja Hynysellä polvipotkut. Luukkanen vei tilanteita vahvoilla lyönneillään, mutta lähiottelussa Hynynen hallitsi. Lisähaasteen ottelijoille antoi liukas muovikanveesi, joka oli alkuottelujen jäljiltä märkä vedestä ja hiestä.

Erittäin tasainen ottelu tuomittiin viiden erän jälkeen hajatuomioäänin 2-1 helsinkiläiselle.
Matsin jälkeen ottelijat olivat hyvissä tunnelmissa ja povasivat varovaisesti jo viidettä kohtaamista.
Huoltajina Luukkasella oli (vasemmalta oikealle) harrastajaryhmän vetäjä Jussi Suominen, Hannan Housmand ja kisaryhmän valmentaja Harri Nieminen.

Huoltajina Luukkasella oli (vasemmalta oikealle) harrastajaryhmän vetäjä Jussi Suominen, Hannan Housmand ja kisaryhmän valmentaja Harri Nieminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *