TTBC:n ottelijoita GB-Gymin salikisoissa Helsingissä

ttbc_salikisat

Eilen 27. helmikuuta GB-Gymillä järjestettyihin salikisoihin osallistui TTBC:lta viisi ottelijaa, Vera Keitaanranta, Sanni Salokanto, Satu Saarinen, Oskari Mela sekä Rasmus Hendolin. Kaikki ottelivat tekniikkamatsit eli 3 x 2 min kaikki otteluvarusteet päällä liiallisen voimankäytön sekä päähän kohdistuvien polvien ollessa kiellettyjä. Junioreiden otteluissa myös kyynärpäät jätetään pois.

Ensikertalainen junioriottelijamme Vera Keitaanranta aloitti ottelu-uransa reippaalla asenteella ottamalla kisoissa kaksi mittelöä aikuisia vastaan. Ensimmäisessä ottelussaan Vera kohtasi itseään kokeneemman Vaasa Muay Thaita edustavan Sara Sinikallion ja tämä ottelu sovittiin käytäväksi kyynärpäätekniikoiden kanssa. Tasainen ottelu kallistui lopulta kokeneemmalle vaasalaiselle, joka sai enemmän puhtaita osumia. Lähiottelutilanteissa Vera sai hyviä horjutuksia tehtyä, mutta tällä kertaa enemmän tilannevoittoja vaasalaisten kulmaan. Ottelun voittaja Sara Sinikallio 3-0.

Seuraavassa ottelussa Sanni Salokanto kohtasi helsinkiläisen Crest-seuran Sinikka Niskasen. Sanni painosti kaikissa erissä aktiivisesti ja haki paljon osumia potkuilla. Aktiivinen työskentely väsytti vastustajaa ja Sannille 3-0 voitto tästä ottelusta.

Toinen ensimmäistä kertaa salikisoissa otellut juniorimme Oskari Mela väläytteli HTBC:n Cemal Kalkania vastaan teräviä lyöntikombinaatioita sekä napakoita potkuja. Alusta asti ottelua hallinnutta Oskaria piti tuomarin hieman hillitäkin liian räväkän kontaktin vuoksi. Oskari sai voimankäyttöä taltutettua ja otteli loppuajan monipuolisesti hakien osumia eri korkeuksista. Ottelun voittaja Oskari Mela 3-0.

Myös ensimmäistä kertaa salikisoihin osallistunut Satu Saarinen aloitti ottelunsa vauhdilla ja kummatkin ottelijat antoivat kaikkensa kehässä. Tempo pysyi alusta loppuun korkealla ja Satu pysyi hyvin kokeneemman vastustajansa mukana. Tasainen ja erittäin vauhdikas ottelu kallistui kuitenkin hieman enemmän Sisu Gymin ottelijan Laura Säisäsen kulmaan. Ottelun voittaja Laura Säisänen 3-0.

Toiseen otteluunsa Vera Keitaanranta sai huomattavasti itseään isomman vastustajan. Sisu Gymin Jenni Kiviojaa vastaan käydyssä ottelussa Vera piti etäisyyden hyvin ja haki torjuntojen kautta jatkotekniikoita. Ensimmäinen ottelu alkoi toisessa erässä painaa jaloissa ja Vera haki viimeisiin eriin lyöntiosumia. Vera väänsi reippaalla asenteella ottelun loppuun asti väsymyksestä huolimatta, mutta vastustaja sai kuittailtua tilannevoittoja omiin nimiinsä. Ottelun voittaja Jenni Kivioja 3-0.

Päivän viimeisessä ottelussa nousi kehään Rasmus Hendolin, jota vastassa oli GB-Gymiä edustava Peter Arnkil. Noin kolme päänmittaa pidempi vastustaja ei tuottanut Rasmukselle suuria ongelmia, vaan Rasmus haki hyvin pidemmältä etäisyydeltä lyöntiosumia pistohyökkäyksillä. Lyönnit upposivat hyvin ja tuomarin piti pariin otteeseen hillitä voimankäyttöä. Tasaisessa ottelussa vastustaja sai enemmän potkuosumia Rasmuksen painottaessa lyömistä ja hajaäänituomiolla 2-1 voitto Arnkille.

Hienot suoritukset kaikilta, tästä on hyvä jatkaa kohti uusia mittelöitä!

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *