Jussi: Perjantaina oli ottelupäivä, eli paljon säätöä niinkuin Thaimaassa on tapana. Ottelupaikka ja vastustaja vaihtuivat kivasti, eikä kenelläkään ollut tarkkaa käsitystä aloitusajankohdasta tai matsijärjestyksestä. Toisaalta eipä noilla niin väliä, kun ulkona 35 astetta kuumuutta, niin lämmöt pysyy ihan kivasti päällä.
Mirkan vastustaja oli taitava thaimaalainen, omani oli tietenkin Lumpinee-odotusten jälkeen pettymys, mutta matsi kuitenkin. Voitot siis molemmille ja takaisin hotellille, missä annoslaadut olivat tasaisesti laskeneet niin että illalliseksi oli tänään riisiä, omasta annoksestani löysin jopa kaksi katkarapua (fighters gotta eat, u know).
Mirka: Lauantaiaamu koitti varhain, sillä päätimme Jussin kanssa eilisistä matseista huolimatta kiivetä vielä viimeisen kerran lava-autoon, joka vei meidät stadionille juoksemaan tuttua rataa ympäri. Kummallekaan ei tullut perjantain matsista pahoja kolhuja, joten kävimme vetämässä viimeiset kevyet aamutreenit ja kiittämässä koutseja kuluneesta kahdesta viikosta.
Loppupäivän otimme rennosti turisteina. Suuntasimme sak yant -tatuoijan studiolle, jonne jätimme Jussin odottamaan vuoroaan ja lähdimme Harrin kanssa hierontaan. Paria tuntia myöhemmin Jussilla oli selkänahassaan perinteisellä menetelmällä nakutettu tiikeri ja otteluja varten siunatut olkavarsinauhat.
Jatkoimme mainioon May Kaidee -kasvisravintolaan, kävimme kurkkaamassa vielä yhdellä thainyrkkeilysalilla sekä kävelyllä rauhallisella temppelialueella. Nyt pakkaamme nyrkkeilyhanskat matkalaukkuihin ja puramme ne sieltä seuraavaksi Turussa.