Samingnum saapuu loppuvuodeksi TTBC:lle!

TÄRKEÄ TIEDOTE!

Thainyrkkeilylegenda Samingnum saapuu Turku Thaiboxing Clubille KOKO syksyksi ohjaamaan treenejä eri ryhmillemme! Hän saapuu Suomeen 20.9. ja palaa takaisin Thaimaahan 12. joulukuuta.

Samingnumin saavutuksiin kuuluu mm. Lumpinin mestaruus, kaksi Ratchadamnerin mestaruutta, olympiaedustus nyrkkeilyssä ja hän on kohdannut kaikki aikansa kovimmat nimet, esimerkkinä Samart. Mainittakoot vielä, että Samart kertoo omilla sivuillaan viisi kehässä kohtaamaansa legendaa, joista yksi on TTBC:lle saapuva Samingnum. Samingnumille kertyi otteluita urallaan noin 250, joista vain 30 päättyi tappioon. Nykyään Samingnum toimii valmentajana pääasiassa Thaimaassa, mutta kiertelee myös ympäri maailmaa ohjaamassa harjoituksia.

Eli parin viikon päästä harvinaista ja makeaa herkkua luvassa, treenikamat siis ahkeraan käyttöön!