Ensi viikon viikonloppuna 7.–9.7.2017 ratkotaan Tampereella thainyrkkeilyn Suomen mestaruuksia. Tänä vuonna thainyrkkeily on osa monilajista SM-viikkoa, jossa kilpaillaan 30 eri lajin mitaleista. Osa finaaliotteluista näytetään televisiossa Ylen kanavilla.
Turku Thaiboxing Clubilta on tänä vuonna mukana alle 51 kiloisten hallitseva Suomen mestari Mirka Salonen, joka palaa ottelukehiin vuoden tauon jälkeen. Tauon aiheuttanut polvivamma on selätetty hyvin ja Salonen kilpailee tänä vuonna alle 54 kiloisten sarjassa. Viime vuonna myös Parhaan Naisottelijan tittelin napannut Salonen on jälleen hyvässä iskussa ja hänen sarjaansa on kisoihin ilmoittautunut viisi muuta ottelijaa. Mikäli punnituksissa ei tapahdu sarjan vaihtoja, tarkoittaa ottelijamäärä sitä, että kirkkaimmista mitaleista joutuu taistelemaan kaikkina kolmena päivänä peräkkäin. Lopullinen ottelijamäärä varmistuu kuitenkin vasta perjantain punnituksissa. Kokonaisuudessaan SM-kisoihin on ilmoittautunut varsin vähän ottelijoita tänä vuonna, joten on hienoa, että Salosen sarjassa on ennakkoilmoittautumisien perusteella ruuhkaa!
Moninkertainen Suomen mestari Jussi Santalahti ei ole tänä vuonna kisoissa mukana, vaan matkustaa samana viikonloppuna Pärnuun ottelemaan K-1 -ammattilaissäännöillä käytävään kamppailuun. SM-kehissä ei ole muutamaan vuoteen ollut Jussille juurikaan vastustajia tarjolla ja tänä vuonna Jussin painosarjaan ei ollut ilmoittautunut ketään. Santalahti lähteekin hakemaan kovempia haasteita jälleen ulkomaille ammattilaiskehiin ja tällä kertaa vastassa on virolainen Ahti Pikkur. Muutama vuosi sitten Jussi kohtasi Pikkurin samoissa kehissä ja Santalahti hävisi tuolloin hajaäänituomiolla kotikentän miehelle. Revanssista on siis odotettavissa jännittävä kohtaaminen kahden pitkänhuiskean, mutta varsin erilaista ottelutyyliä edustavan kamppailijan välillä.