Avainsana-arkisto: Jussi Santalahti

Jussi Santalahdelle voitto kovatasoisesta All Star Fight -otteluillasta Tsekeissä!


Jussi Santalahti voitokkaana hienon voiton jälkeen. Mukana matkassa valmentaja Harri Nieminen.

6.8.2018 Turku Thaiboxing Clubin Jussi Santalahti nappasi voiton kotikehän Lukas Dvorakista Prahassa käydyssä All Star Fight 5 -tapahtumassa! Santalahti sai hallittua kovilla potkuillaan erityisesti ottelun ensimmäistä ja viimeistä erää. Ottelun toisessa erässä lyöntivoittoinen tsekki oli parhaimmillaan ja valmentaja Harri Niemisen mukaan tämä erä oli tasainen, mutta ensimmäisen ja kolmannen erän hallinnat toivat Jussille ansaitun voiton kaikin tuomariäänin.

Laajalti televisioitu ja useita thainyrkkeilyn supertähtiä sisältänyt tapahtuma oli varsin hyvä tilaisuus Santalahdelle näyttää kyntensä. Onnittelut Jussille ja valmennustiimille!

Jussille ottelu Lumpineella!


Turku Thaiboxing Clubin Jussi Santalahti ottelee ensi viikon lauantaina 29. heinäkuuta 2017 maailman kuuluisinmalla ja legendaarisimmalla thainyrkkeilystadionilla Lumpineella! Mikäli ottelu toteutuu, kuten hyvin todennäköisesti tällä hetkellä näyttää, tekee Jussi jälleen suomalaista thainyrkkeilyhistoriaa. Kovasti tsemppiä Jussille otteluun valmistautumiseen ja itse kovaan koitokseen! Tässä vielä Jussin haastattelu Lumpineelta.

Hajaäänitappio Pärnun ammattilaisillasta


Menneenä viikonloppuna Jussi Santalahti lähti hakemaan revanssia Ahti Pikkurista Pärnussa järjestetyssä otteluillassa. Jussin ja Ahtin aikaisempi muutaman vuoden takainen ottelu Tallinnassa päätyi tuolloin virolaisen voittoon hajaäänituomiolla. Säännöt olivat tälläkin kertaa samat, eli K-1 kickboxingin puitteissa, jossa kiellettyjä tekniikoita ovat kyynärpäät ja lähiottelua saa jatkaa vain yhden polvipotkun verran. Thainyrkkeilysäännöille ei saatu ottelua sovittua, joten näillä mentiin jälleen.

Jo taksimatka Tallinnasta Pärnuun sisälsi vauhtia, kun kuski kaasutti 240 km/h halki Viron maaseudun polvella rattia ohjaten ja samalla Tobleronea syöden, ohittaen välillä pientareen puolelta liian hitaita kuskeja. Tästä saatiin hyvät adrenaliinit otteluun. 

Ensimmäinen erä sujui tasaisissa merkeissä Pikkurin lyödessä ja Jussin potkiessa. Toisessa erässä Jussi lisäsi tempoa ja alkoi voittamaan jälkitilanteita. Ahti sai muutaman näyttävän lyöntisarjan iskettyä Jussin suojauksen läpi. Tämän erän luultiin menneen Jussille ja kolmannessa erässä voiton varmistamiseksi Santalahtea ohjeistettiin prässäämään täysillä ja hallitsemaan kehää. Kolmas erä menikin Jussin tahdissa. Hämmästys olikin suuri, kun vastustajan käsi nostettiinkin pystyyn voiton merkiksi Jussin sijasta. Myös yleisön sympatiat olivat Jussin puolella. Harmillisesti 2-1 hajaäänituomiolla turkulaiselle siis tappio, mutta onneksi kuitenkin kolhuilta ja vammoilta säästyttiin. Seuraavan kerran onkin suunnitteilla, että Jussi ottelisi 2-3 viikon sisällä Thaimaassa ja tällä kertaa aidoilla thainyrkkeilysäännöillä! 

Vetäjiä koulutuksessa Thaimaassa 15.–30.7.2017!

Turku Thaiboxing Club lähettää jälleen 15.7.2017 vetäjiään lajin alkuperämaahan hakemaan lisää tietotaitoa jaettavaksi harrastajillemme! Tänä vuonna kahden viikon opintomatkalle käyvät Valto, Imad, Pia, Harri, Mirka sekä Jussi. Matkasta on jälleen odotettavissa työntäyteinen taival, sillä päivärutiiniin kuuluu perinteisesti aamulenkki sekä kaksi treeniä Thaimaan trooppisessa ilmastossa. Lisäksi Jussille ja Mirkalle yritetään järjestää ottelut Bangkokissa, mikäli tulevan viikonlopun kinkereistä selvitään ilman suurempia haavereita.

Matkasta on myös tulossa päivittäinen nettiblogi, jossa Mirka ja Harri kertovat päivien tapahtumista ja tunnelmista paikan päältä. Ennakkotunnelmia lähtijöiden kertomana saadaan jo ensi viikolla, kun julkaisemme lyhyet haastattelut kustakin matkaajasta. Eli pian on luvassa aitoa thainyrkkeilytunnelmaa suoraan Bangkokista!

Kuvaaja: Joonas Mäkivirta

Salonen SM-kisoihin mitalijahtiin

Ensi viikon viikonloppuna 7.–9.7.2017 ratkotaan Tampereella thainyrkkeilyn Suomen mestaruuksia. Tänä vuonna thainyrkkeily on osa monilajista SM-viikkoa, jossa kilpaillaan 30 eri lajin mitaleista. Osa finaaliotteluista näytetään televisiossa Ylen kanavilla.

Turku Thaiboxing Clubilta on tänä vuonna mukana  alle 51 kiloisten hallitseva Suomen mestari Mirka Salonen, joka palaa ottelukehiin vuoden tauon jälkeen. Tauon aiheuttanut polvivamma on selätetty hyvin ja Salonen kilpailee tänä vuonna alle 54 kiloisten sarjassa. Viime vuonna myös Parhaan Naisottelijan tittelin napannut Salonen on jälleen hyvässä iskussa ja hänen sarjaansa on kisoihin ilmoittautunut viisi muuta ottelijaa. Mikäli punnituksissa ei tapahdu sarjan vaihtoja, tarkoittaa ottelijamäärä sitä, että kirkkaimmista mitaleista joutuu taistelemaan kaikkina kolmena päivänä peräkkäin. Lopullinen ottelijamäärä varmistuu kuitenkin vasta perjantain punnituksissa. Kokonaisuudessaan SM-kisoihin on ilmoittautunut varsin vähän ottelijoita tänä vuonna, joten on hienoa, että Salosen sarjassa on ennakkoilmoittautumisien perusteella ruuhkaa!

Moninkertainen Suomen mestari Jussi Santalahti ei ole tänä vuonna kisoissa mukana, vaan matkustaa samana viikonloppuna Pärnuun ottelemaan K-1 -ammattilaissäännöillä käytävään kamppailuun. SM-kehissä ei ole muutamaan vuoteen ollut Jussille juurikaan vastustajia tarjolla ja tänä vuonna Jussin painosarjaan ei ollut ilmoittautunut ketään. Santalahti lähteekin hakemaan kovempia haasteita jälleen ulkomaille ammattilaiskehiin ja tällä kertaa vastassa on virolainen Ahti Pikkur. Muutama vuosi sitten Jussi kohtasi Pikkurin samoissa kehissä ja Santalahti hävisi tuolloin hajaäänituomiolla kotikentän miehelle. Revanssista on siis odotettavissa jännittävä kohtaaminen kahden pitkänhuiskean, mutta varsin erilaista ottelutyyliä edustavan kamppailijan välillä.

Jussi Santalahti Varsinais-Suomen Urheilugaalassa

Viikonloppuun kuului kisailun ja treenaamisen lisäksi juhlahumua, kun Turussa järjestettiin kuluneena viikonloppuna Varsinais-Suomen Urheilugaala. Tapahtumassa palkittiin alueen vuoden 2016 menestyneimpiä urheilijoita ja urheilutekoja.

Turku Thaiboxing Clubin Jussi Santalahti oli myös kutsuttu juhlimaan ja hänet valittiin gaalassa Varsinais-Suomen parhaaksi urheilijaksi lajissaan! Onnittelut Jussille ja valmennustiimille!

Reipasta ottelemista Chitaladalla ja treeniä Helsingissä

Eilen oli paljon tapahtumia TTBC:n kisailijoilla: Martin, Tao ja Toni edustivat Chitaladan salikisoissa, kun taas Jussi ja Mirka olivat treenaamassa Helsingissä. Tässä pientä tapahtumaraporttia!

Autossa matkalla Tampereelle sovittiin taktiikaksi yksinkertaisesti reipas otteleminen, eli haetaan nopeutta potkuihin ja hyvä tahti päälle. TTBC:n urhot toteuttivatkin suunnitelmaa hyvin, ja saldona kaksi voittoa ja yksi hiuksenhieno tappio.

Martin Lehtomaa 67 kg – Tony Hakakorpi, HTBC: Vastikään armeijasta kotiutunut Martin laitettiin heti ottelemaan, koska nuori mies on osoittanut hyviä otteita harjoituksissa treenitauosta huolimatta. eikä Martin pettänytkään, vaan tarjosi erittäin nopeatempoista ja terävää thainyrkkeilyä. Lyöntisarjat ja potkut lähtivät napakasti ja löysivät hyvin maalinsa, ja samoin kunto kesti hyvin erät. Ansaittu voitto Martinille ja taputukset HTBC:n nuorelle lupaavalle Tony Hakakorvelle.

Tao Vuokko 75 kg – Jonatan Tesfome, BJJ Center: Tao lähti hakemaan selkeää perusottelua pidemmältä etäisyydeltä lyhyempää vastustajaa vastaan. Pitkäkinttuisen ja -kätisen Taon pysärit ja suorat lyönnit olivat kohdallaan kahdessa ekassa erässä, joten kolmanteen erään lähdettiin hakemaan lähiottelua harjoitusmielessä. Koko ottelua vienyt Tao väänsikin pariin otteeseen vastustajansa otsan kohti kanveesia, ja osoitti näin thainyrkkeilyllisen ylivoimansa BJJ Centerin hyväntuuliselle Jonatan Tesfomelle. Ottelu selvä turkulaisen voitto, vaikka yksi tuomareista laittoikin jostain syystä voiton vieraaseen kulmaan.

Toni Hesanto 81 kg – Joonas Kaunismäki, HTBC: Turku Thaiboxing Clubin Toni Hesanto sai vastaansa HTBC:n pitkän nuorukaisen, ja ottelusta tuli vauhdikas ja erittäin tasainen kahden voimapesän kamppailu. Ottelu alkoi heti kovilla ja terävillä potkuilla ja lyönneillä, ja jatkui samoissa merkeissä loppuun asti. Toni pysyi pelissä koko ottelun ajan, eikä ollut kaukana voitostakaan. Hyvä ottelu Tonilta, mutta valitettavasti voitto Helsinkiin.
Kerrottakoon vielä, että kehätuomari tuli kehumaan ottelua jälkikäteen ja sitä, miten tekniikat vedettiin riittävällä nopeudella ja kuitenkin hyvällä kontrollilla.

Helsingissä Jussi ja Mirka olivat hakemassa lisää oppia tuleviin otteluihinsa lajin kummisedältä sekä TTBC:n perustajaveljekseltä Kai Mustoselta. Mirka ja kisaryhmän valmentajakaartin Harri Nieminen olivat myös sparraamassa Combat Academy of Finlandin salilla. Varsin touhukas viikonloppu siis!

Authentic Muay Thai -leirin tunnelmia viime viikonlopulta!

Viime viikonloppuna 14.–15.1.2017 järjestettiin Turku Thaiboxing Clubilla Authentic Muay Thai -leiri. Leirin vetäjinä toimivat seuran pitkän linjan valmentajakonkarit Harri Nieminen, Topi Helin ja Jani Lehtola. Mukana leirin vedossa ja harjoittelussa oli myös vuoden 2015 MM-pronssimitalisti sekä WMC-liiton Skandinavian mestari Jussi Santalahti. Leirin sisältö pohjautui valmentajakaartin viime kesänä tekemään Bangkokin harjoitusmatkaan, jolla he treenasivat kuuluisalla 13 Coins Gymillä mm. Sangmaneen kanssa.

Leirille osallistui mukava määrä innokkaita treenaajia, ennen varsinaisia thainyrkkeilytreenejä ohjelmaan kuului puolen tunnin juoksulenkki. Ensimmäisten treenien alla suoritettu juoksulenkki tosin venyi 12 kilometrin mittaiseksi, mutta kaikki jaksoivat siitä huolimatta hyvin mukana! Aamun ensimmäisissä treeneissä painotettiin kyynärpää- ja polvitekniikoita tyynyillä, jonka jälkeen harjoiteltiin sparrinomaisempia tekniikoita. Lopuksi vielä lähiottelutekniikkaa ja lähiottelua. Lauantain toisiin treeneihin osallistui sama määrä ihmisiä kuin aamuiseenkin, tällä kertaa treeni painottui sparraamiseen ja heittotekniikoiden harjoittelemiseen.

Sunnuntaina osa treenaajista oli jäänyt pois, mutta siitä huolimatta leiri käytiin loppuun innokkaasti ja tarmolla! Aamulenkin jälkeen tekniikkaharjoittelu painoittui lyönteihin ja tämän jälkeen potkutyynyjä kuritettiin perinteiseen thaimaalaiseen tyyliin. TTBC kiittää kaikkia leirille osallistuneita!

Authentic Muay Thai -leiri Turku Thaiboxing Clubilla 14.-15.1.2017!

TTBC järjestää thainyrkkeilyleirin Turussa MB-Centerillä 14.-15.1.2017. Leiri sisältää kolme noin 2 h kestävää harjoitusta, sekä kevyen juoksulenkin ennen treeniä. Leirillä harjoitellaan thainyrkkeilytekniikoita, sparrataan sekä väännetään lähiottelua. Treenit vetävät seuran pitkän linjan valmentajakonkarit Topi Helin, Harri Nieminen ja Jani Lehtola. Treenien sisältö painottuu valmentajakolmikon viime kesän Bangkokin harjoittelumatkaan, jossa he vierailivat kuuluisalla 13 Coins Gymillä. Mukana leirin vedossa ja harjoittelussa on myös vuoden 2015 MM-pronssimitalisti sekä WMC-liiton Skandinavian mestari Jussi Santalahti. Leiri on tarkoitettu kaikille, joille thainyrkkeilyn harjoittelu on tuttua.

Treeniaikataulu: La klo 11-14, klo 17-20. Su klo 11-14.

Hinta 2 pv 30€, 1 pv 25€. Maksu suoritetaan käteisellä paikan päällä.

Lisätietoa Harri Nieminen puh. 0400 959 871. Tervetuloa mukaan!

Virolaiset Xplosion-järjestäjät TTBC:lla

XPS

Virolaisen Xplosion Fight Series -promootion pääjärjestäjä Mirkko Moisar tiimeineen oli lauantaina TTBC:n salilla. Tiimi kuvasi ”Hullu-Jussi” Santalahden treenaamista ja haastatteli häntä sekä allekirjoittanutta. Moisar piti Jussille tyynyjä kovalla tahdilla ja itse pidin välineitä entiselle vastustajalleni Edvin Kibusille.

Lauantaina kuvatut treeni- ja haastatteluvideot ovat osa 9.4. Tallinnassa iskettävän XFS-tapahtuman promomateriaalia. Santalahti ottaa silloin taatusti tulisen uusinnan kotikehän Ahti Pikkuria vastaan potkunyrkkeilysäännöin. Myös Moisar ja Kibus ottelevat tapahtumassa.

Mukavat virolaiset tapasivat visiitin aikana pikaisesti myös legendaarisen seuramme toisen perustajan, Janne Mustosen.

Lue myös aiempi uutinen Santalahti uusintaan Pikkuria vastaan Xplosion-kehään.

Teksti: Pasi Luukkanen