Avainsana-arkisto: Thaimaa

TTBC goes Bangkok, lepopäivä!

Sunnuntaina koitti odotettu lepopäivä – osalle treeneistä, osalle kuumeesta. Lähdimme kohti ydinkeskustaa skytrainilla, muun liikenteen yläpuolella kulkevalla junalla, josta on avarat näkymät kaupungin ylle. Matkalla Kaitsu kertoi miten Bangkokin siluetti on muuttunut sitten 1980-luvun alun, jolloin Mustosen veljekset saapuivat ensimmäisille treenireissuilleen lajin pääkaupunkiin.

Kurkistus kaupunkiin

Yhä voimakkaasti kasvavan kaupungin infrastruktuuri on kehittynyt viime vuosikymmeninä valtavasti. Rakennuskanta oli vielä 80-luvulla huomattavasti matalampaa, eikä liikenneverkko käsittänyt metroa saati nyt meitä mutkattomasti kuljettanutta skytrainia. Lukuisat pilvenpiirtäjät ja monitasomoottoriteiden massiiviset betonirakennelmat tuovat nyt etäisesti mieleen kaimakaupungin Yhdysvaltain länsirannikolla – Bangkokin thaikielinen nimikin, Krung Thep, kääntyy enkelten kaupungiksi Los Angelesin tavoin.

Muuttuvan betoniviidakon keskellä ihmiset tuntuvat Kaitsun mukaan säilyttäneen sen perusominaisuutensa, jota hän oppi arvostamaan täällä alusta lähtien: toista ihmistä halutaan aina kunnioittaa. Piirteen voi nähdä myös otteluissa, jossa kehään astutaan ja sieltä poistutaan ilman turhaa uhoa, kumartaen kunnioituksesta valmentajia, tuomareita ja vastustajaa kohtaan.

Näkymä junalaiturilta

Jäimme skytrainista pois Phaya Thain pääteasemalla ja jatkoimme kävelysiltoja pitkin kohti ydinkeskustan valtavia ostoskeskuksia. Korkealta oli samalla hyvä pysähtyä vilkaisemaan National Stadiumia, jolla Kaitsun turkulaiset valmennettavat Harri Nieminen, Vesa Puranen ja Riku Immonen voittivat maailmanmestaruutensa 90-luvulla. Myös Pia Raita ja Jussi Santalahti ottelivat samaisella stadionilla toissavuoden Royal Cup -turnauksessa, josta Santalahti toi Suomeen vuosikausiin ensimmäisen miesten mitalin. Viereisen MBK-ostoskeskuksen pelihallissa pääsinkin kokeilemaan miten Jussi virittäytyi matsiinsa: 4D-zombientappopelillä! Virtuaalipeli muistutti matsia siten, että siitä rokotettiin, jos pelaajan pää ei pysynyt säikyttelyn keskellä kylmänä ja syke nousi liian korkeaksi. Kehässä vastustajat ovat kuitenkin harvoin yhtä rumia.



Ex-ottelija Eetu Kuneinen Harrin matkassa.

Harri kävi tällä välin Banglamphun alueen vegaaniskenessä legendaarisessa May Kaidee -kasvisravintolassa sekä Bangkokin nykytaiteen museossa Helsinki Thaiboxing Clubia edustaneen ex-ottelija Eetu Kuneisen kanssa. Bangkok oli tuttuun tapaan painostavan kuuma ja illalla iski rankkasade.



Taidenäyttelyn antia.

Kuninkaan suruaika näkyy kaupungissa kaikkialla

– Mirka ja Harri 

TTBC goes Bangkok, päivä 1

Toto ja Harri hiomassa tekniikkaa

Perillä Bangkokin helteessä 13 Coins Gymillä! Heti taksista kömmittyämme meitä tervehti iloisesti entinen huippuottelija Orono, joka toimii yhtenä salin valmentajista. Unettoman yön ja aikaeron venyttämän päivän päätteeksi käytiin katukeittiön ja päiväunien jälkeen herättelemässä kroppaa varjo-, säkki- ja tyynytreenillä. 



Sain treenata tänään toisen kulta-ajan huippuottelijan, Toton, valmennuksessa. Toto on pienikokoinen nauravainen mies, jolla tuntuu olevan hyvä, innokas asenne opettamiseen. 



Tyynyerien paino oli etäisyyksien ja ajoitusten harjoittelussa: otteluetäisyys saisi pysyä koko ajan etukädellä ja pysärillä mittailtavana. Tuttuja juttuja, joita Harri painottaa myös kotona – ja silti niissä on loputtomiin hiottavaa. Sain kehänlaidalta hyviä lisäohjeita ja thaikielen tulkkausta Kai Mustoselta, joka muistutti Harrin ja Toton tavoin pysymään vaan rennompana. Sabai, sabai – ehkä jonain päivänä löydän letkeyden! 


Ensivaikutelmat ovat siis oikein lupaavia, vaikka tänään salilla oli hiljaisempaa otteluiden vuoksi. Aamuvarhain nokka kohti uutta hikeä, mutta ensin tärkein eli lepo!

Mirka

TTBC goes Thailand vol. 3! Imadin haastattelu

Seuraava matkaan lähtevä haastateltavamme on ikiliikkujamme ja monipuolisen kamppailulajitaustan omaava Imad, joka toimii junnuryhmien sekä harrastajien vetäjänä salillamme.

1. Milloin aloitit harrastamaan thainyrkkeilyä ja missä aloitit?

– Aloitin harrastamaan thainyrkkeilyä ala-asteikäisenä Marokossa. Lajeina oli ensin karate, full contact ja kickboxing ja siitä sitten lopulta päädyin thainyrkkeilyn pariin, jossa myös kilpailin säännöllisesti.

 2. Parhaimpia muistoja thainyrkkeilyn parissa?
– Ikimuistoisempia ovat olleet muun muassa omat kilpailut, jännitys juuri hetki ennen H-hetkeä. Thainyrkkeily ei tietenkään ole pelkkää treenaamista, vaan olen saanut paljon ystäviä lajin parista ja junnujen kanssa treenaaminen on aina mukavaa.

3. Parhaita hetkiä ja muistoja vetäjänä olemisesta?

– Lasten ja nuorten kanssa on aina mukava treenata. On ilo nähdä onnellisia ja iloisia lapsia lajin parissa ja on mukava tsempata heitä liikunnalliseen elämään. Parasta on lapsilta ja vanhemmilta saadut positiiviset palautteet ja kiitokset.

4. Mitä odotat Thaimaan reissulta?

– Odotan uusia kokemuksia ja on jännää katsoa, miten oma keho kestää rankat treenit näin nelikymppisenä. On hienoa päästä lajin synnyinsijoille ja oppia thaimaalaisilta uusia tyylejä vetää treenejä. Laukku odottaa uusia ideoita Suomeen tuotavaksi! Odotan myös näkeväni mielenkiintoisia otteluita. Ja tunnelma matseissa on varmastikin hieno.

 

Kuva: Joonas Mäkivirta

Vetäjiä koulutuksessa Thaimaassa 15.–30.7.2017!

Turku Thaiboxing Club lähettää jälleen 15.7.2017 vetäjiään lajin alkuperämaahan hakemaan lisää tietotaitoa jaettavaksi harrastajillemme! Tänä vuonna kahden viikon opintomatkalle käyvät Valto, Imad, Pia, Harri, Mirka sekä Jussi. Matkasta on jälleen odotettavissa työntäyteinen taival, sillä päivärutiiniin kuuluu perinteisesti aamulenkki sekä kaksi treeniä Thaimaan trooppisessa ilmastossa. Lisäksi Jussille ja Mirkalle yritetään järjestää ottelut Bangkokissa, mikäli tulevan viikonlopun kinkereistä selvitään ilman suurempia haavereita.

Matkasta on myös tulossa päivittäinen nettiblogi, jossa Mirka ja Harri kertovat päivien tapahtumista ja tunnelmista paikan päältä. Ennakkotunnelmia lähtijöiden kertomana saadaan jo ensi viikolla, kun julkaisemme lyhyet haastattelut kustakin matkaajasta. Eli pian on luvassa aitoa thainyrkkeilytunnelmaa suoraan Bangkokista!

Kuvaaja: Joonas Mäkivirta